Talouden ja politiikan murros on järkyttänyt yhteiskuntamme perusrakenteita. Jo pidemmän aikaa on ollut nähtävissä, että savupiipputeollisuus hiipuu Suomessa. Vaalirahasotku on paljastanut hyväuskoisimmallekin valtapuolueiden moraalisen rappion ja kyvyttömyyden puolustaa ihmisiä mielivaltaa vastaan.

Talouden globalisaatio, maapalloistuminen, on johtanut pääomien kasaantumiseen suhteellisen harvalukuisen valtaeliitin, keinottelukapitalistien käsiin. Rahavirrat eivät hyödytä uutta luovia keksijöitä ja innovoijia, eivät edes yrittäjiä tai teollisuusmiehiä, vaan kasvattavat reaalitalouden yllä leijuvaa keinottelukuplaa. Sen puhkeaminen on vain ajan kysymys.

Julkisuudessa vaaditaan jatkuvasti Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskuntamme säilyttämistä. Se, miten Suomea voidaan verrata kansalaisvaltiona muihin Pohjoismaihin, on oma tarinansa.

Maamme itsenäistymisen aikoihin valtio nähtiin ” kansan parhaana tavarana” tai kansakunnan itseilmaisun korkeimpana asteena. Tänä päivänä suomalaisten suhtautuminen valtioon on ainakin ristiriitainen; edesmennyt akateemikko Paavo Haavikko sanoi, että ”valtio on rikos”. Sukupolvien työllä ja taistelulla aikaansaatu kansallisvarallisuus on suureksi osaksi hävitetty keinottelukapitalismin ahnaaseen Moolokin kitaan. Valtiostamme on jäljellä lähinnä vain byrokraattinen hallintokoneisto. Sitä ei pidä luulla ikiliikkujaksi.

On muistettava, että yhteiskuntakoneiston käyttövoimana on yrittäjyys. Se tarkoittaa sellaisten tuotteiden ja palvelujen tarjoamista, mitä joku tarvitsee ja on valmis niistä maksamaan. Yrittäjä työllistää itsensä ja joukon toisia työntekijöitä. Suurteollisuus automatisoi, ja siirtää tuotantoa halvan työvoiman maihin. Tulevaisuuden työnantaja on yhä useammin pien- tai perheyritys. Näiden vahvuutena on eläminen ihmisten tarpeiden ja toiveiden keskellä arkitodellisuudessa ja se, ettei toiminnan suunnittelua tarvitse perustaa teoreettisiin laskelmiin.

Suomalainen yhteiskunta on ollut, juhlapuheita lukuun ottamatta, sokea ja kovakorvainen yrittäjille ja yrittäjyydelle. Edellinen lama ja sen jälkihoito maksatettiin suureksi osaksi yrittäjillä. Toimitilojen omistus keskittyy kiinteistösijoittajille, joiden omaisuuden arvo määräytyy vuokratuottojen perusteella. Kiinteistökeinottelu kuormittaa yrittäjän harteita yhtälailla kuin ylisuuri byrokratiakin.

Taloushistorian professori Markku Kuisma kirjoitti jokin aikaa sitten vihreästä kumouksesta, jossa ” kansallinen politiikka ja hanakka yritteliäisyys kohtaavat toisensa oikeassa kulmassa”, jolloin ”loputtomista tehostamis- ja innovaatio-ohjelmista” sekä ”byrokratiahötöstä” voidaan leikata satoja miljoonia.

Suomalaiset yrittäjät ovat individualisteja, oman tiensä kulkijoita ja jossain määrin poliittisesti passiivisia. Havaitessaan, että yhteiskuntakoneistomme on valjastettu palvelemaan yrittäjiä kurittavan keinottelukapitalismin etuja, saattaa yrittäjistä löytyä energiaa myös yhteiskuntamme muutosvoimaksi.

Risto Boxberg

Itsenäisyyspuolueen hallituksen jäsen