Edellisen, 1990-luvun alun lama-ajan tavoin ulkomaalaisvastaisuus on nostanut  maassamme päätään. Tämä ei ole sattuma. Yhteiskunnallinen pahoinvointi on kasvanut ja se etsii purkautumistietä.

Yhtiövallan etuja ajava poliittinen eliitti on tuhonnut hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita ja murentanut kansallisen itsemääräämisoikeuden. Tämä on tehty milloin kilpailukyvyn, milloin globalisaation ”välttämättömyyksien” nimissä. Näin on synnytetty uusia rakenteellisen väkivallan muotoja, jotka näkyvät mm. työelämän lisääntyvänä epävarmuutena ja turvattomuutena. Suomesta on tehty ihmisille entistä tylympi ja kylmempi paikka. Taloudellisen taantuman aikana kaikki tämä paljastuu: herrojen metkujen maksajana on jälleen kerran se tavallinen rivikansalainen.

Näiden monimutkaisten ja tarkoituksella pimennossa tehtyjen yhteiskunnallisten muutosten aiheuttama pahoinvointi etsii nyt siis purkautumistietä. Maanosanlaajuisen vallankaappauksen tehnyt Brysselin euroaatelisto on turvannut koskemattomuutensa: eurovaalit ovat vain demokratian ulkoisia piirteitä mukaileva sisällyksetön näytelmä. Suomea johtava ammattipoliitikkojen kaarti on avoimen korruptoitunutta – ja ehdottoman uskollista Brysselille. Näissä oloissa ei ole ihme, että muutosta kaipaavat ihmiset tarttuvat yksinkertaisiin selityksiin, jos niitä heille tarjotaan.

Ja tarjottu on. Perussuomalaisten ohella erityisesti kaksilla korteilla pelaava Kokoomus kikkailee avoimen rasismin ja sen näennäisesti sivistyneempien kiertoilmausten rajoilla. Samaan aikaan Kokoomus esiintyy modernina, kansainvälisenä ja suvaitsevaisena puolueena.

Mitä sitten tulisi tehdä? On keskusteltava taloudellisten ja sosiaalisten ongelmiemme todellisista syistä ja tartuttava niihin. Suomen tämänhetkisten ongelmien pistäminen pelkästään maahanmuuttopolitiikan ongelmien – kuviteltujen ja todellisten – syyksi kertoo pahasta mittakaavavirheestä.

Mitä itse maahanmuuttopolitiikkaan tulee, parjatut pakolaiskiintiöt ovat osa itsenäisen valtion kansainvälistä vastuunkantoa. Kaikkia hädänalaisia ei – valitettavasti – voida tuolla järjestelmällä auttaa, mutta olisiko sitten parempi olla auttamatta ketään? Suomella on varaa huolehtia näistä kansainvälisistä velvoitteistaan – ja oikeus tarttua niiden epäkohtiin, jos sellaisia ilmenee.

Samaan aikaan tulee ottaa kriittisen tarkastelun kohteeksi ns. työperäinen maahanmuutto, jonka ongelmista ulkomaalaisvastaisuudella ratsastavat puolueet ja poliitikot mieluusti vaikenevat. Jos Suomessa on työtä, jolta puuttuu tekijöitä, on luonnollista ja toivottavaa, että maahan saadaan väkeä tekemään se. Tässä ei ole historiallisesti mitään uutta. Euroopan Unionin työvoiman vapaan liikkuvuuden periaatteiden mukaan Suomeen on kuitenkin mahdollista tuoda vuokrattua halpatyövoimaa, jonka työehdot ja palkkataso poikkeavat huomattavasti täkäläisistä. Tällainen työvoiman dumppaus murentaa kotimaista sopimusjärjestelmää ja hyvinvointia. Erityisen irvokkaalta tämä tuntuu tilanteessa, jossa suomalaistyöttömien määrä lasketaan jo sadoissa tuhansissa –
ja tilanne on edelleen huononemassa.

Itsenäisen valtion oikeus – ja myös velvollisuus kansalaisiaan kohtaan – on estää tällainen yhteiskuntaa murentava halpatyövoiman käyttö. Jos halua epäkohtaan puuttumiseen ei ole, on kysyttävä miksi? Jos siihen ei taas ole kykyä EU-sopimusten myötä, tuollainen kyky on palautettava.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja