itsenäisyyspuolue

självständighetspartiet

2009-09-05

Pääministerin ja hallituspuolueiden vaihtaminen ei riitä – politiikan pitää muuttua

7aq4jm3b6jhe5uci.jpgItsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesonen puhui 5.9. Mikkelissä. Hän sanoi mm. seuraavaa:

Lienee selvää, että seuraavan hallituksen pääministeri on joku muu kuin Keskustan Matti Vanhanen. Sekin on aika selvää, että seuraavissa vaaleissa eduskunnan kokoonpanoon tulee melkoisia muutoksia. Millaisia, kukaan ei tiedä vielä.

Nykyinen eduskunta on erään vaalirahoittajan sanoin ”maksetun arvovalintavaikuttamisen” leimaama. Etujärjestöjen, kauppakeskusyrittäjien ja ydinvoimayhtiöiden eduskunta ei edusta niinkään kansaa vaan muita maksajiaan.

Ilmassa on kuitenkin muutosta. Suomalaisetkaan eivät siedä mitä tahansa loputtomasti.

Poliittisen suunnan muutos on ajan kysymys. Kun se tulee, ryhdytään vähentämään eriarvoisuutta mm. oikeudenmukaisemmalla veropolitiikalla, palauttamaan päätösvaltaa EU:sta takaisin Suomeen, torjutaan Nato-jäsenyys ja aloitetaan tosissaan siirtyminen kohti uusiutuvan energian tuotantoa. Näillä muutoksilla on suomalaisten enemmistön tuki.

Todelliseen muutokseen ei riitä pääministerin ja hallituspuolueiden vaihtaminen. Politiikan pitää muuttua. Ja se muuttuu vain vapaiden vaalien kautta. Vaalit ovat vapaat, kun kaikki puolueet – myös eduskunnan ulkopuolella nyt olevat – saavat äänensä kuuluviin ja äänestäjille tarjotaan näin aito valinnan mahdollisuus.

Ellei näin tapahdu, jatkuu Suomen kriisiytyminen, joka johtaa yhteiskunnalliseen törmäykseen.