itsenäisyyspuolue

självständighetspartiet

2010-05-03

Suomi tarvitsee oman rahan - euron romahdusta ei pidä odottaa

Itsenäisyyspuolueen työvaliokunnan kannanotto 3.5.2010:

EU-jäsenyyden ja euro-rahan luvattiin tuovan hyvinvointia ja vakautta. Toisin on käynyt.

Valtionvarainministeri Katainen kertoo nyt, että Kreikka on huijannut kaikkia, kun Kreikan virallisia tilastoja on väärennetty. Jos tuo on Kataiselle uutta, hän on todella pätemätön tehtäväänsä.

Suomen hallitus kannattaa sitä, että EU ottaa jäsenmaiden taloudet tiukkaan ohjaukseen. Näin Suomea Kataisen ja Vanhasen johdolla alistetaan entistä tiukemmin suurten EU-maiden ja suuryritysten johtamaan politiikkaan. Se tulee johtamaan suuriin julkisten menojen leikkauksiin - käytännössä hyvinvointipalvelujen romuttamiseen ja eriarvoisuuden kasvuun entisestään. Samalla keinotteluun ja taloudellisen eliitin etuihin ei haluta koskea.

Hyvin erilaisista toimintakulttuureista ja talouksista muodostuva euroalue on pahassa kriisissä. Kreikan kuten myös Suomen ongelmat johtuvat paljolti siitä, että euron annettiin kallistua 2000-luvulla pahimmillaan 85 prosenttia dollariin nähden. Ja tämä on tapahtunut samaan aikaan, kun Suomessa on julistettu euron hyvyyttä ja vakautta. Euroalue tulee kuitenkin hajoamaan joko tähän tai johonkin myöhempään kriisiin.

Suomi tarvitsee oman rahan ja oman talouspolitiikan monesta eri syystä. Omaehtoinen yhteiskunnallinen kehitys ja oman talouden hallinta vaativat omaa rahaa. Ilman omaa rahaa ja talouspolitiikkaa ei voi olla omaa työllisyys- ja sosiaalipolitiikkaa. Kreikka tuleekin nyt olemaan muurinmurtaja, edelläkävijä, kun EU-maissa halutaan työväki, sosiaaliturva ja julkiset palvelut entistä ahtaammalle

Suomessa tulisi varautua oman rahan käyttöönottoon jo ennen kuin on pakko. Euron romahdusta ei pidä odottaa.

Olisi tärkeää keskustella vaihtoehdoista myös julkisuudessa nyt kun ainoa virallisesti hyväksytty "totuus" eurosta on osoittautunut valheeksi.