itsenäisyyspuolue

självständighetspartiet

2010-02-10

Hyvinvoinnin pelastamiseksi on tehtävä täyskäännös politiikassa

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesonen puhui Turussa 2.10.2010. Hän sanoi mm. seuraavaa:

Pääministerin eduskunnalle 9.2. tekemä ilmoitus hallituksen politiikasta vuonna 2010 ei sisältänyt yllätyksiä. Pääministerin mukaan hallituksen keinoja hyvinvoinnin pelastamiseen ovat pidemmät työurat, rakenteellisen työttömyyden vähentäminen ja tuottavuuden nosto.

Esitettyjä keinoja on syytä hieman avata. Työn tuottavuuden paraneminen, joka sinänsä on mielekäs tavoite, johtaa työn vähenemiseen. Samat ihmiset tekevät yhä enemmän tai entistä vähemmät ihmiset saman verran. Työn tuottavuuden nousu on rakenteellisen työttömyyden yksi perussyy. Hallitus siis haluaa lisätä rakenteellista työttömyyttä aiheuttavaa työn tuottavuutta ja samalla vähentää rakenteellista työttömyyttä. Miten tämä tapahtuisi, ei selviä pääministerin puheesta.   

Työurien pidentämisestä on tullut hallitukselle pakkomielle. Se on ymmärrettävää, sillä jotainhan hallituksen on esitettävä, jotta näyttäisi toimivalta. On pakko kysyä, miten työurien pidentäminen sopii yhteen todellisuuden kanssa. Nuorista jo liki neljäsosa on ilman työtä, kaikkiaan todellinen työttömien määrä on jo yli 400 000 ja monet työssä olevat eivät jaksa töissä edes nykyiseen eläkeikään asti.        

Hallitus ja pääministeri ovat ikävä kyllä täysin pihalla siitä, mitä hyvinvoinnin pelastaminen vaatii.

Se vaatii mm. sitä, että suomalaisen työn ja tuotannon tulokset saadaan hyödyttämään koko yhteiskuntaa. Tuottavuus ja viennin vetokaan eivät meitä auta, jos pääomat viedään pois maasta. Pääomien liikkeisiin on puututtava. EU kieltää sen. Mikä on johtopäätös? Alistumme nykyiseen tilanteeseen tai alamme valmistella eroamista.

Meidän on suojeltava omaa työllisyyttämme ja talouttamme. Kun nyt ostamme koulujen ruuat Keski-Euroopasta, junat Välimeren maista ja melkein kaiken muun Kiinasta, ei tarvitse ihmetellä että emme pärjää. Pääministeri sanoi ”Viime kädessä ratkaisemme itse sen, että tuotantomme laatu ja hinta käyvät kaupaksi maailmalle”. Jos kerran ratkaisemme sen itse, miksi kauppa ei käy? Tarkoittaako pääministeri, että täälläkin pitäisi tehdä töitä alle euron tuntipalkalla kuten halpamaissa tehdään?

Todellisuudessa ratkaisemme itse yhä vähemmän. EU-Suomella ei ole omaa rahaa eikä itsenäistä talouspolitiikkaa. Ne me tarvitsemme hyvinvoinnin pelastamiseksi.

Hyvinvoinnin pelastamiseksi on tehtävä täyskäännös politiikassa. Se tapahtunee joko nykyisen politiikan perusteellisen romahduksen jälkeen tai hallitummin eri vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen. Viimeksi mainittu on parempi tie ja vaatii sitä, että Suomessa opetellaan avointa julkista keskustelua myös niistä aiheista, jotka eivät vallanpitäjiä miellytä.